Eilen oli erään uuden tuttavuuden tuparit. Meinasin jättää tyystin välistä, sillä pukiessa iski niin valtaisa ahdistus omasta kehosta. Se vei jalat alta ja toi kyyneleet silmiin. Istuin vessan lattialla ja vihasin itseäni.
Minä kuitenkin menin juhliin ja olin kovin ylpeä itsestäni. Seisoin kaukana karkki- ja sipsikulhoista, mutta salaisesti katselin kaiholla kuinka hyvällä omatunnolla ihmiset niitä mutustivat.
Tänään juhlista julkaistiin kuvia. Jäin tuijottamaan niitä järkyttyneenä. Näytän jokaisessa kuvassa valtavalta.
Näytänkö minä oikeasti tuolta? Olenko minä oikeasti noin järkyttävän suuri? Kiusasin itseäni selaamalla kuvat monen monta kertaa läpi. Keskityin jalkoihini, käsiini, kasvoihini. En saanut katsettani irti itsestäni. Jalkani olivat kuin tukit. Näytin tasapaksulta, inhottavalta ja suurelta.
Mikä valtavan suuri muistutus tämä olikaan taas siitä miksi koen oloni paremmaksi kameran toisella puolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti