Tänään tuntuu pahalta olla minä.
Olen vältellyt peilejä, seissyt kuumassa suihkussa polttaen ihoani ja turhautunut.
Loukkasin eilen jalkani, joten lenkkeily on kielletty toistaiseksi. Toinen ilta ilman juoksulenkkiä ja mieli kiipeilee seinillä. Juokseminen on minun liikunnallinen henkireikäni. En rakasta sitä vain siksi, että tiedän useiden kalorien jäävän lenkkipoluille, tai siksi että tiedän lihasteni vahvistuvan.
Juokseminen on minulle hetki, jolloin kykenen olemaan ajattelematta mitään. Katson vain eteeni ja keskityn hengittämään tasaisesti. En kuuntele edes musiikkia, vaikka se on minulle tärkein asia koko maailmassa ja soi muutoin lähes aina.
Juoksemisessa on vain sitä jotain. Siihen on helppo purkaa turhautumisensa, ylimääräisen energian tai ihan vain juosta, koska tuntuu niin hyvältä.
Tänään en juossut. Sen sijaan tuijotin kelloa seitsemältä illalla ja kuvittelin mielessäni kuinka nyt sitoisin juoksukenkieni nauhoja ja lähtisin ulos. Juoksisin läheisen järven ympäri, kiihdyttäisin ylämäkeen ja mäen huipulla hengittäisin syvään. Kävelisin loppumatkan kotiin, kävisin suihkussa ja tuntisin oloni onnistuneeksi.
Tänään en tuntenut itseäni onnistuneeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti